Koiran motivoiminen ja palkitseminen sekä kontakti.
Harjoitellaan erilaisia motivoivia tapoja palkita koiraa nameilla, leluilla, kehuilla tai yhteisillä leikkihetkillä. Tehdään harjoituksia, joissa keskitytään oikea-aikaiseen palkitsemiseen. Vahvistetaan koiran kontaktia ohjaajaan. Koulutuksen tulee olla kivaa yhdessä tekemistä.
Kontakti, häiriöstä luopuminen ja paikallaan odottaminen.Harjoitellaan kontaktia ohjaajaan häiriötilanteessa ja häiriöstä luopumista. Kuinka saada koira luopumaan häiriöstä ja keskittymään ohjaajaan.
Harjoitellaan istumista/maahanmenoa ja asennossa paikoillaan odottamista.
Kouluttaja
Senni Huotari
Kouluttajana olen positiivinen ja kannustava. Tärkein
asia treeneissäni on hauskanpito ja hyvä yhteys koiran ja ohjaajan välillä.
Treeneissä kiinnitetään huomiota motivaatioon ja muokataan treenejä jokaisen
osaamistasoon sopivaksi. Olen
aloittanut koiraharrastuksen 14-vuotta sitten labradorinnoutaja Rasmuksen
kanssa. Rasmuksen lajina oli agility, jossa kilpailimme 3-luokassa. Sittemmin
laumaan on kuulunut kolme bordercollieta ja yksi begianpaimenkoira laekenois.
Saavutuksina on mm. useita valionarvoja agilityssa, kaksi tokovalionarvoa, ja
palveluskoirakokeissa haussa sm-3 ja sm-2 sija, sekä erikoisetsinnässä sm-2
sija.
Eri
lajien kouluttamisesta on kertynyt myös kokemusta useiden vuosien ajalta. Tällä
hetkellä olen myös suomen agilityliiton nuorten top-teamissa
valmentajana.
Sennin saamaa palautetta aiemmista treeneistä:
"Hyödyllinen ja kiva tapahtuma sekä koiralle, että isännälle. Koira oli joutunut pinnistelemään, koska illalla uni maistui :)"
"Kannustava kouluttaja"
Treenien jäsenalennukset:
Labradorikerhon jäsenet - käytä koodia
TREENI-JÄSEN, jäsenalennus 2,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän jäsennumerosi ilmoittautumiseen.
Jos et saa alennusta, niin älä maksa heti, vaan laita postia labbis.koulutus(at)gmail.com.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.