TOKO-ringin koulutusKoulutus on ensisijaisesti tarkoitettu labradorien TOKO-ringissä mukana oleville. Labradorien TOKO-rinki on vastikään perustettu loppuvuodesta 2025 tehdyn kyselyn perusteella ja toimintaa on suunniteltu vuodelle 2026. Kyselystä on ilmoitettu Labradori-lehdessä sekä kerhon nettisivuilla. Ringillä on oma Facebook-ryhmä ja sähköpostilista. Rinkiin voi liittyä laittamalla viestiä Miialle.
Lisätietoja: Miia Hyvärinen mihyvari@gmail.com
Kaiken tasoiset TOKOsta kiinnostuneet aloittelevista
harrastajista aina ylemmissä luokissa kisaaviin ovat tervetulleita. Sopii
kaiken ikäisille koirille - pennulla tulee olla rokotussuoja kunnossa.
Koirat
harjoittelevat yksitellen paitsi paikallaolotreenin aikana.
Osallistujat voivat esittää toiveita oman treeninsä
sisällöstä - mieti tällöin valmiiksi esimerkiksi 1-2 asiaa, koeliikettä tai
mahdollista ongelmakohtaa, joihin haluaisit treeneissä keskittyä. Toiveista voi
kertoa esimerkiksi ilmoittautumislomakkeen lisätietoja kouluttajalle -kohdassa tai etukäteen Miialle sähköpostilla. Aloitteleville voidaan suunnitella treenit heidän puolestaan.
Jokaisella on treeniaikaa 2 x 20 min. Osallistujat voidaan tarvittaessa jakaa kahteen ryhmään, jotka ovat paikalla yhtä aikaa vain paikallaolojen ajan.
Koirakkopaikalle osallistuvat ovat oikeutettuja
seuraamaan muiden treenejä koko päivän ja saamaan lisäoppia sitäkin
kautta.
Kouluttaja: Maarit Hankaniemi
Sijainti:
Riihimäki https://maps.app.goo.gl/V2Vwiyah6A17vpQR8Hinta: TOKO-rinkiläiset ja Labradorikerhon jäsenet 65,00€; ei-jäsenet 75,00€.
Kuunteluoppilaat
TOKO-rinkiläiset ja Labradorikerhon jäsenet 10,00€; ei-jäsenet 15,00€
Koirakkopaikka: TOKO-rinkiläiset ja Labradorikerhon jäsenet - käytä alennuskoodia KURSSI-JÄSEN, alennus on 10,00 (EUR).
Kuunteluoppilaat: TOKO-rinkiläiset ja Labradorikerhon jäsenet - käytä alennuskoodia LUENTO-JÄSEN, alennus on 5,00 (EUR).
Merkitse
Alennuskoodi -KURSSI-JÄSEN saadaksesi jäsenalennuksen.
Huom! Merkitsethän
myös jäsennumerosi ilmoittautumiseen.
Jos et saa alennusta, niin älä maksa heti, vaan laita postia labbis.koulutus(at)gmail.com.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.