Tule tutustumaan tokoon
Yksittäisellä teemakerralla käydään läpi tokon perusteita ja tutustutaan joihinkin alokasluokan liikkeistä. Treenin tarkoituksena on antaa koirakolle käsitys tokosta ja pohjaa harrastuksen aloittamiseen.
Liikkeitä käydään läpi koirakko kerrallaan, joten liikkeiden ohjaukset pystytään toteuttaman jokaisen koirakon tason ja toiveen mukaisesta.
Toko on innostava ja mukaansatempaava laji.
Tervetulleita ovat niin aloittelijat kuin lajia jo hieman tuntevat.
Kouluttajana Kati Kekäläinen.
Tiedustelut kouluttajalta:
kati.tupala@outlook.com
Kouluttaja on lomalla heinäkuussa ja näin ollen
lukee viestit kerran viikossa viikon loppupuolella.
Kouluttaja Kati
Kekäläinen: ”Pyrin kouluttaessa huomioimaan aina
sen, että jokainen ohjaaja ja koira on erilainen ja jokaisella meistä on omat
tavoitteensa ja toiveensa sen suhteen, mitä halutaan saavuttaa..
Tärkeintä koiran kanssa tekemisessä on mielestäni
iloinen yhteistyö ja se, että harrastamisen kautta sekä koiralle että ohjaajalle löytyy mieluisaa tekemistä,
joka palkitsee myös arjessa. Tärkeintä on hauska yhdessä tekeminen omien ja koiran kykyjen
mukaisesti.
Paikka:
Järvenpään Koirametsä osoitteessa
Wärtsilänkatu 61, Järvenpää.
https://share.google/vTszC2lh1iVSr1Xnx
Sijainti:
Koirametsä sijaitsee Fox Centerin yhteydessä
https://foxcenter.fi/jarvenpaan-koirametsa/ Metsään on helppo saapua autolla – piha-alueella on runsaasti ilmaisia 3h parkkipaikkoja aivan portin läheisyydessä. Huomioithan muut alueella liikkuvat, ja pidä koirasi kytkettynä saapumisen ja poistumisen ajan.
TEEMATREENIEN JÄSENALENNUKSET:Yksittäinen treenikerta -
käytä koodia LUENTO-JÄSEN, jäsenalennus 5,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän jäsennumerosi ilmoittautumiseen.
Jos et saa alennusta, niin älä maksa heti, vaan laita postia labbis.koulutus(at)gmail.com.