Perustottelevaisuus Helsinki, ulkokentällä   

Perustottelevaisuus pennut 5kk- ja aikuiset ulkokentällä Helsingissä

Perustottelevaisuuskurssilla keskitymme harjoittelemaan tärkeitä arjen taitoja. Kaiken harjoittelun tavoitteena on ohjaajan ja koiran hyvä yhteistyö.
Kurssilla paneudutaan koiran ja ohjaajan yhteistyön vahvistamiseen sekä ohitus- ja kohtaamistilanteisiin.
Kurssilla tehdään harjoitteita koirakko kerrallaan sekä ryhmänä.
Koiran rokotusten on oltava voimassa.
Kouluttajana Kati Kekäläinen.

Kouluttaja Kati Kekäläinen:  ”Pyrin kouluttaessa huomioimaan aina sen, että jokainen ohjaaja ja koira on erilainen ja jokaisella meistä on omat tavoitteensa ja toiveensa sen suhteen, mitä halutaan saavuttaa..
Tärkeintä koiran kanssa tekemisessä on mielestäni iloinen yhteistyö ja se, että harrastamisen kautta sekä koiralle että ohjaajalle löytyy mieluisaa tekemistä, joka palkitsee myös arjessa. Tärkeintä on hauska yhdessä tekeminen omien ja koiran kykyjen mukaisesti.

Paikka:  Malminkartanon Sirkuskenttä,
Ruosilantie 13 https://maps.app.goo.gl/MQB8Bz1ZsQaajbye6

Mikäli kurssit ovat täynnä, voit ilmoittautua jonoon. 

Huom!  Keravalla Arkihallinta -kurssi  Perustottelevaisuus Kerava  sekä Vantaalla Päiväkummussa   Pentu- ja perustottelevaisuuskurssit Vantaan Päiväkummussa

Kurssien jäsenalennukset:
Labradorikerhon jäsenet - käytä Alennuskoodia KURSSI-JÄSEN, kerholaisten alennus on 10,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän myös jäsennumerosi ilmoittautumiseen.
Jos et saa alennusta, niin älä maksa heti, vaan laita postia labbis.koulutus(at)gmail.com.
huhtikuu
toukokuu