Pentu- ja perustottelevaisuuskurssit Tuusula   

Pentukurssien tavoite:
Rakentaa pennulle vahva perusta arjen taitoihin, kuten kontaktiin, rauhoittumiseen ja itsehillintään. Kurssin tavoitteena on vahvistaa pennun ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä luoda pohjaa sujuvalle arjelle ja myöhemmälle koulutukselle.
Kurssikuvaus:
Kurssi on suunnattu alle 6 kk ikäisille pennuille, joilla ei vielä ole juurikaan koulutuspohjaa. Harjoittelu etenee vaiheittain ja perustuu positiiviseen vahvistamiseen. Kurssilla opetellaan arjen keskeisiä taitoja, kuten kontaktia, hihnakäytöstä, luoksetuloa, luopumista sekä rauhoittumista. Lisäksi tutustutaan käsittelyyn ja harjoitellaan toimimista erilaisissa arjen tilanteissa. Tavoitteena on antaa omistajalle selkeät työkalut pennun kouluttamiseen ja hyvän arjen rakentamiseen

Perustottelevaisuuskurssien tavoite:
Rakentaa rauhallista mielentilaa, vahvaa kontaktia ohjaajaan sekä arjessa toimivia perustaitoja häiriöissä. Erityisen hyvä kurssi nuorille koirille, mutta myös vanhemmat ovat erittäin tervetulleita.
Kurssikuvaus:
Kurssi on suunnattu yli 6 kk ikäisille koirille, joilla on jo hieman perusosaamista, mutta keskittyminen ja rauhoittuminen ovat vielä työn alla. Harjoittelu perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja keskittyy arjessa tarvittaviin taitoihin, kuten kontaktiin, hihnakäytökseen, luopumiseen ja rauhoittumiseen. Kurssilla opetellaan toimimaan myös häiriöiden keskellä.

Koirilla tulee olla rokotukset voimassa varoaikoineen myös pentukurssilla.

Kouluttaja: Sini Rakkola kouluttajan esittelyn löydät täältä sivun alalaidasta ->  Sini Rakkola esittely
Otathan yhteyttä, jos kysyttävää: sini.rakkola@gmail.com

Agiliitäjät-hallin sijainti:  Konetie 8, 04300,Tuusula  https://share.google/ZvETyiNN34uObNs2r

Mikäli kurssit ovat täynnä, voit ilmoittautua jonoon. Mahdollisessa peruutus tilanteessa sinulle tarjotaan paikkaa.
Kurssien jäsenalennukset:
Labradorikerhon jäsenet - käytä Alennuskoodia KURSSI-JÄSEN, kerholaisten alennus on 10,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän jäsennumerosi ilmoittautumiseen.
Jos et saa alennusta, niin älä maksa heti, vaan laita postia labbis.koulutus(at)gmail.com.
lokakuu
marraskuu