Pentu- ja perustottelevaisuuskurssit Vantaa Päiväkumpu   

Pentukurssien tavoite:
Rakentaa pennulle vahva perusta arjen taitoihin, kuten kontaktiin, rauhoittumiseen ja itsehillintään. Kurssin tavoitteena on vahvistaa pennun ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä luoda pohjaa sujuvalle arjelle ja myöhemmälle koulutukselle.
Kurssikuvaus:
Kurssi on suunnattu alle 6 kk ikäisille pennuille, joilla ei vielä ole juurikaan koulutuspohjaa. Harjoittelu etenee vaiheittain ja perustuu positiiviseen vahvistamiseen. Kurssilla opetellaan arjen keskeisiä taitoja, kuten kontaktia, hihnakäytöstä, luoksetuloa, luopumista sekä rauhoittumista. Lisäksi tutustutaan käsittelyyn ja harjoitellaan toimimista erilaisissa arjen tilanteissa. Tavoitteena on antaa omistajalle selkeät työkalut pennun kouluttamiseen ja hyvän arjen rakentamiseen

Perustottelevaisuuskurssien tavoite:
Rakentaa rauhallista mielentilaa, vahvaa kontaktia ohjaajaan sekä arjessa toimivia perustaitoja häiriöissä. Erityisen hyvä kurssi nuorille koirille, mutta myös vanhemmat ovat erittäin tervetulleita.
Kurssikuvaus:
Kurssi on suunnattu yli 6 kk ikäisille koirille, joilla on jo hieman perusosaamista, mutta keskittyminen ja rauhoittuminen ovat vielä työn alla. Harjoittelu perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja keskittyy arjessa tarvittaviin taitoihin, kuten kontaktiin, hihnakäytökseen, luopumiseen ja rauhoittumiseen. Kurssilla opetellaan toimimaan myös häiriöiden keskellä. 

Koirilla tulee olla rokotukset voimassa varoaikoineen myös pentukurssilla.

Kouluttaja: Sini Rakkola kouluttajan esittely sivun alalaidassa. Otathan yhteyttä, jos kysyttävää: sini.rakkola@gmail.com

Sijainti:  Ulkoilualueen varsinainen osoite mapsilla: Koskenniska 2, 01360 Vantaa.  Tarkemmat ajo- ja parkkiohjeet saat kurssi-infosta.   
https://share.google/ddombC4FzqO1rx5rQ

Mikäli kurssit ovat täynnä, voit ilmoittautua jonoon. Mahdollisessa peruutus tilanteessa sinulle tarjotaan paikkaa.

Kurssien jäsenalennukset:
Labradorikerhon jäsenet - käytä Alennuskoodia KURSSI-JÄSEN, kerholaisten alennus on 10,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän jäsennumerosi ilmoittautumiseen.
Jos et saa alennusta, niin älä maksa heti, vaan laita postia labbis.koulutus(at)gmail.com.
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu
elokuu

Kouluttaja Sini Rakkola   

Olen Sini Rakkola, kuvassa Kajo pennun kanssa. Minulla on yli 20 vuoden kokemus koirista sekä arjessa että tavoitteellisessa harrastamisessa. Koirataustani alkoi jo lapsuudessa, ja vuosien varrella olen kouluttanut kolme (neljäs tulee 1.5.26) omaa koiraa pennusta aikuiseksi sekä toiminut aktiivisesti erilaisissa harrastus- ja treeniryhmissä.
Ensimmäinen oma koirani oli näyttelylinjainen labradorinnoutajanarttu (2006–2020), jonka kanssa aloitin tavoitteellisemman harrastamisen. Sen myötä tutuksi tulivat erityisesti agility ja vesipelastus, jotka ovat kulkeneet mukanani myös toisen koirani novascotiannoutajauroksen (2013–2025) kanssa.
Vuosien aikana olen harrastanut useamman noutajan ja muiden työkoirien kanssa samoissa treeniryhmissä, mikä on antanut vahvan pohjan työskentelyyn energisten ja motivoituneiden koirien parissa.

Kokemusta minulla on myös toisenlaisista luonteista. Shetlanninlammaskoirani kautta olen perehtynyt syvällisesti reaktiivisen koiran kouluttamiseen ja arjen hallintaan. Tämä on tuonut ymmärrystä erityisesti koiran tunnetilojen, stressin ja käyttäytymisen yhteydestä sekä vahvistanut osaamistani yksilöllisten koulutusratkaisujen rakentamisessa.
Nyttemmin olen palannut takaisin labradorinnoutajien pariin metsästyslinjaisen labradorinnoutajauroksen myötä.
Pentu kotiutuu 9-vuotiaan shetlanninlammaskoiranartun rinnalle 1.5.2026.
Metsästyslinjaisen labradorinnoutajan hankkimisen, sekä aiempien korkean vireystilan koirieni myötä, haluan paneutua kouluttamiseen, jossa korostuvat työskentelymotivaatio, viretilan säätely sekä tasapaino aktiivisuuden ja rauhoittumisen välillä.

Kouluttajana nojaan käytännön kokemukseen, koiralähtöisyyteen sekä selkeään ja johdonmukaiseen tekemiseen. Tavoitteeni on auttaa koirakkoa rakentamaan toimivaa arkea ja sujuvaa yhteistyötä koiran yksilölliset ominaisuudet huomioiden.