Mikä on Mock Trial?
Mock trial on erinomainen tapa harjoitella NOME A-kokeeseen dameilla. Siinä
noutojärjestys ja arvosteluperusteet ovat samat kuin A-kokessa, mutta
riistojen sijaan käytetään dameja.
Mock trial-koulutus koostuu walk-upista ja driveistä (ajojahdista).
Koko ryhmä on mukana koko koulutuksen ajan, eikä koiria pudoteta pois päivän aikana.
Ohjaajalle kerrotaan, jos koira tekee hylkäävän virheen tai nollatulokseen johtavan
virheen, mutta koira saa jatkaa koulutuksessa.
Kaikki ryhmän koirakot kulkevat suorittavien koirien mukana
kuten oikeassakin kokeessa ja koulutuksen kulkua selostetaan, joten tässä on
hyvä tilaisuus päästä tutustumaan mock trialiin sekä oppia sekä mock trialin ja
NOME-A kokeen kulkua ja sääntöjä.
Alo-avo -ryhmässä matkat ovat lyhyemmät ja tehtäviä helpotetaan tarpeen mukaan.
Ennen koulutusta ohjaajan olisi hyvä tutustua mock trialin
sääntöihin sekä NOME-A kokeen kulkuun, jolloin koulutukseen osallistuminen ja seuraaminen olisi
selkeämpää.
Galleriassa olevilla koirakoilla on oma kouluttaja, joka selostaa
koulutuksen kulkua ja koemuodon sääntöjä.
Mock Trial koulutus Kellokoskella 18.5.2025 kouluttajina
Miso Sipola ja Janne Lähteenaro
- Aamupäiväryhmä klo 9-12 on tarkoitettu alo-avo tasoisille
koirakoille.
- Iltapäiväryhmä klo 13-16 on tarkoitettu avo-voi tasoisille
koirakoille. Molempiin ryhmiin otetaan 12 koirakkoa.
Osallistuvan koiran tulisi pystyä seuraamaan ohjaajaa ilman
talutinta sekä pystyä tekemään ohjauksia (alo-avo -tasoisille koirakoille
matkat lyhyitä), ohjaukset motivoidaan ainoastaan laukauksella.
Koulutukseen on mahdollisuus osallistua myös kuunteluoppilaana, joita otetaan mukaan rajallinen määrä.
Tiedustelut: sidewildranch@gmail.com tai puh. 040 5462998 (Ulla)
TREENIEN JÄSENALENNUKSET:Yksittäinen treenikerta -
käytä koodia TREENI-JÄSEN, jäsenalennus 2,00 (EUR).
Huom! Merkitsethän jäsennumerosi ilmoittautumiseen.